Uusi aina
parempi?
Korjausrakentajan tärkein
periaate on yksinkertainen: älä korjaa turhaan.
Paljon on tehty turhaa työtä vaihtamalla rakennusmateriaaleja
pelkästään sen vuoksi, että vanha mielletään
epäkelvoksi. Monissa tapauksissa asia on päinvastoin.
Vanhan
maatalon isäntä soitti Museovirastoon ja kysyi neuvoa.
Hän halusi vaihtaa vanhat turve-eristeet mineraalivillaan.
Syyksi hän ei osannut sanoa muuta kuin eristeen iän
- eihän niin vanha voi toimia kunnolla!
Vanhan talon ylä- tai alapohjan
turve-eristeitä on turha lähteä vaihtamaan
mineraalivillaan. Turve on edelleen täysin toimiva eriste
- onpa se tulossa uudelleen markkinoille puhallettavassa
muodossa. Sen lämmöneristävyys on hyvä,
ja sen kyky siirtää kosteutta ylivertainen mineraalivillaan
verrattuna.
Happamana aineena turve ei innosta
mikrobeja lisääntymään. Sen sijaan mineraalivillan
pH on bakteereille otollinen. Toisin kuin usein luullaan,
mineraalivillassa mikrobit kasvavat hyvin. Vaikka itse lasi-
tai kiviaines on epäorgaanisena turvallista, orgaaniset
sideaineet, kuten amiinihapot, urea ja mineraaliset öljyt
kelpaavat pieneliöille ravinnoksi.
Vanhaa hirsitaloa oli jossain vaiheessa
jatkettu rankarakenteisena ja mineraalivillaa käyttäen.
Jostain syystä rakenteisiin pääsi kosteutta.
Muutaman vuoden päästä uudesta osasta todettiin
lattiasieni. Se oli levinnyt kohti vanhaa osaa, mutta pysähtynyt
mineraalivillan vaihtuessa turve-eristeeseen.
Bakteerien ja sienten kasvu
erilaisissa materiaaleissa. Lähde
Uudet määräykset eivät
velvoita
Korjausrakentamisessa ei ole pakko noudattaa
uusimpia rakennusmääräyksiä, vaan siinä sovelletaan
niitä määräyksiä, jotka olivat voimassa
kun rakennus tehtiin. Niinpä mikään määräys
ei velvoita vanhan korjaajaa uusimaan ikkunoita tai asentamaan
lisäeristeitä, se vain tuhoaisi rakennuksen historiallisia
arvoja. Terveellisyyteen ja turvallisuuteen liittyviä määräyksiä täytyy
kuitenkin aina noudattaa.
Vanhoja pintamateriaaleja on turha repiä pois,
jos uuden saa kätevästi päälle. Työtä säästyy
ja taloon arkistoituu pala historiaa.
Sisäilman laatu on monen tekijän
summa
Sisäilman laatu on varsin monen tekijän
summa, ja ristiriitaistakin tietoa esimerkiksi eri materiaalien
päästöistä on olemassa.
Turvallisia materiaaleja on puhdas puu ja
sen eri muodot: selluvilla, puukuitu, paperi ja pahvi. Myös
pellavaeristeitä ja turvetta voi huoletta käyttää.
Tiili, kivi, savi ja lasi eivät nekään aiheuta
haitallisia päästöjä.
Hirsiseinä ei tarvitse kosteussulkua.
Tutkimusten mukaan kosteus ei ehdi siirtyä hirren lävitse
vuodenkierron mittaan. Ainoastaan pintakerrosten kosteus vaihtelee,
ja pinta ehtii kuivua kuivana kautena.
Sen sijaan pvc-muovia sisältävät
tuotteet ovat ongelmallisia, samoin erilaiset side- ja liima-aineet.
Muovimatot, liuotinpohjaiset maalit, lakat ja puunsuoja-aineet
sekä tasoitteet ovat yleisesti ottaen tarkkailulistalla.
Yleisohjeen mukaan tuote joka haisee, päästää jotain
huoneilmaan. Tosin kaikkia haitallisia aineita nenä ei
paljasta.
Formaldehydiä haihtui ennen pääasiassa
lastulevystä. Nyt kun se ongelma on tiedostettu ja poistettu,
erilaiset tekstiilit ovat nousseet merkittäväksi
päästölähteeksi.
Perinteisiä maaleja (liima-, kalkki-,
temperamaalit) pidetään yleisesti sisäilman
kannalta hyvinä. Pellavaöljymaali voi tuottaa päästöjä kuivumisvaiheessa,
mutta ei myöhemmin.
Materiaalivalintoja helpottamaan on luotu
päästöluokittelu. Parhaasen M1-luokkaan kuuluvat
tuotteet ovat turvallisia, joskaa eivät täysin
päästöttömiä. Toisaalta luokituksen
ulkopuolelta löytyy turvallisia tuotteita, esimerkiksi
pienten yritysten tuotteista, joille ei ole kustannussyistä haettu
päästöluokitusta. Näitä ovat myös
monet edellämainitut luonnonmateriaalit.
Hyvää sisäilmaa ei kuitenkaan
saavuteta pelkästään hyvillä materiaaleilla.
Huolellinen asennus takaa sen ettei kosteutta jää rakenteisiin
ongelmia keräämään. Jatkosta rakennuksesta
tulee huolehtia, ja pitää ilmanvaihto toiminnassa.
Pasilan virastotalo
oli aiemmin paljon esillä 'sairas talo' -ongelmansa
vuoksi. Tehtiin paljon kalliita tutkimuksia ongelman selvittämiseksi.
Syytettiin mm. liian lämmintä huoneilmaa. Asia
hävisi julkisuudesta.
Myöhemmin, sattumalta,
löydettiin eräästä huoneesta kaapin
alta homekasvusto. Se johti laajempiin tutkimuksiin; sama
kaappi, sama ongelma muissakin huoneissa. Perimmäinen
syykin vihdoin selvisi - siivooja oli pessyt lattioita
liialla vedellä.
Rakennuksen oikea käyttö on
osa kokonaisuutta!
Maire Heikkinen
suunnittelija
Museovirasto
PL 169, 00511 Helsinki
p. 09-40501
fax 09-4050 9420
maire.heikkinen@nba.fi
|
