Vuosina 1982-1992
tehtiin eri vaiheissa valtakunnallinen tutkimus, jossa selvitettiin
25:n lähiön kunto. Valittiin kolme pilottikohdetta
korjausrakentamista varten, joista Helsingin Jakomäki
oli yksi.
Paljon parjatut lähiöt
syntyivät 1950-70-lukujen rajun muuttoliikkeen seurauksena.
Tarvittiin edullisia ja nopeasti valmistuvia asuntoja. Betonielementeistä
tehdyt, lähes samanlaisina toistuvat kerrostalot täyttivät
sen ajan näkökulmasta nuo kriteerit.
Nyt kun 1,5 miljoonan suomalaisen lähiökodit
uhkaavat rapistua käsiin, aiempi edullisuus asettuu uuteen
perspektiiviin.
Usein väitetään että lähiörakentamiselle
ei ollut vaihtoehtoja. Kuitenkin rajuja muuttoliikkeitä
on ollut aiemminkin. Puolen miljoonan karjalaisen asuttaminen
onnistui vähillä resursseilla ja nopeasti - syntyivät
rintamamiestalot.
Ne nousivat käyttäen hyväksi
ihmisten voimavaroja ja osaamista, ei keskitetysti muutaman
rakennusliikkeen toimesta.
Korjaamisella pyritään paitsi
teknisesti pitkäikäisiin rakennuksiin, myös estämään
syrjäytymistä, rohkaisemaan asukkaita osallistumaan
alueen kunnossapitoon, hillitsemään nuorison poismuuttoa
ja vähentämään ilkivaltaa. On tehtävä
parempia koteja ihmisille.
Mainettaan
parempi Jakomäki
Jakomäestä valittiin kaksi rakennusta
pilottikohteiksi:
Jakomäentie 8a, Kankaretie 9b:
- kohteen kuntotutkimus 1994
- kilpailu rakennuttamisesta 1995
- arkkitehtikilpailu 1995
- suunnittelu 1996
- rakentaminen alkoi 1997
- 3/2002 mennessä korjattu 48%
- arvioitu valmistumisaika 2010
Aikanaan Jakomäki rakennettiin nopeasti,
vuosina 1967-1969. Alueella on 31 taloa, joissa on yli 5000:n
ihmisen koti.
Huonosta maineestaan huolimatta Jakomäki
on yleisilmeeltään ja ympäristöltään
lähiöiden parhaasta päästä. Malmin
lentokentän läheisyyden vuoksi kerrosluku rajoitettiin
vain viiteen. Talot on rakennettu melko väljästi
vaihtelevaan maastoon, luonnon keskelle.
9b-talossa alkuperäisessä
ja korjatussa asussaan (kuvana).
Peruskorjauksen lähtökohtana
oli kunnioittaa rakennusten funktionalistista henkeä.
Julkisivu saisi uusiutua, mutta muutosten tulisi perustua
toiminnallisiin seikkoihin - turhaa konstailua vältettiin.
Talot saisivat olla yksilöllisiä.
Teknisesti rakenteiden tulisi olla helposti
korjattavissa ja uusittavissa. Näin elinkaarta olisi mahdollista
pidentää hyvällä ylläpidolla.
Kuntotutkimus osoitti, että
julkisivut olivat pahasti pakkasrapautuneita ja pinnanläheiset
raudoitukset altteimpia vaurioille. Julkisivujen heikoimpien
osien arveltiin kestävän enää 5-10 vuotta.
Ikkunat olivat varsinkin etelä- ja länsiseinillä
huonossa kunnossa.
Julkisivujen sandwich-elementtit arveltiin
jättää uuden tiiliverhoilun alle, mutta purkutöiden
edetessä se todettiin mahdottomaksi. Eristeet olivat
täynnä sieni- ja muita mikro-organismipesäkkeitä.
Sisäilman kosteus oli pääsyt elementtien väliin,
koska sisäelementtien saumoissa puuttui tiivistävä
laasti.
Todettiin myös että elementtien eristämisessä
oli pääosin hyödynnetty hukkapaloja. Rakoja
oli siis runsaasti ja eristyskyky varsin vaatimaton.
Kerralla kuntoon
Seinien julkisivuelementit purettiin, samoin
huonokuntoiset eristeet. Eristevahvuutta kasvatettiin 8-9
cm:stä 17:ään. Sisäpuolella on nyt 12
cm pehmeää villaa, sen päällä 5cm
kova villa, joka toimii myös tuulensuojalevynä.
Näillä muutoksilla talon energiankulutus putosi
noin 40 prosenttia. Tähän vaikutti paitsi eristepaksuuden
lisäys, ennen kaikkea työn parempi laatu.
Julkisivuksi valittiin paikalla muurattu tiiliverhous.
Tiili on vanha ja kestäväksi koettu materiaali.
Hyvin tehty tiiliseinä kestää satoja vuosia.
Eri tiili- ja laastivaihtoehtoja tutkittiin tarkkaan mm. pakkasenkestävyyden
osalta.
Rakenteen tuulettuvuus haluttiin varmistaa,
ja siksi tiiliverhouksen taakse jätettiin 4 cm:n rako.
Käytännössä se vaihtelee välillä
4-12 cm.
Tiiliverhous sidottin teräs-muuraussitein
sisäelementtiin.
Parvekkeet
uusittiin niinikään kokonaan uudet, samoin kaikki
ikkunat vaihdettiin. Uudet ikkunat ovat puurakenteisia MSE-ikkunoita,
joiden ulkopuite on alumiinia. Pohjois- ja itäseinien
vanhojen ikkunoiden säilyttäminen olisi ollut perusteltua,
mutta tällainen selektiivinen korjaaminen ei sovi suurten
rakennusliikkeiden toimintakulttuuriin. Jakomäessä
käytetty "kerralla kaikki kuntoon" -strategia
tuntuu parhaiten istuvan niiden toimintatapoihin. Sen sijaan
kolmas ja halvin korjaustapa, "paikkausstrategia"
(esim. julkisivun pintaraudoitusten paikkaus) ei tuntunut
järkevältä vaihtoehdolta rakennusten elinkaarta
ja ulkonäköä ajatellen.
Parvekkeidenkin rakenteissa
pyrittiin huomioimaan korjattavuus ja vaihdettavuus.
Periaatteessa kunnon harjakatto mahdollistaisi
kerrostaloihin yhden ylimääräisen kerroksen
esim. vapaa-ajan tiloineen ja kauniine maisemineen, mutta
Jakomäessä siihen ei ollut edellytyksiä. Vanha
vesikatto purettiin osittain ja uusi tehtiin niinikään
tasakattoperiaatteella, mutta jyrkemmin kaltevuuksin.
20a-talossa haluttiin parveke jokaisen
asunnon yhteyteen. Se onnistui jatkamalla ja lasittamalla parvekkeet
peittämään koko julkisivu. Talossa lienee Suomen
ensimmäinen kaksoisjulkisivu. Se suojaa takana olevaa kevytrakenteista
julkisivua ja toimii myös passiivisena aurinkolämmön
kerääjänä.
Aloitustalon
julkisivu- ja vesikattoremontin kustannukset olivat 547 e/m2,
mikä on noin kolmannes uudisrakennuksen
hinnasta. Ainakaan tämän perusteella lähiöiden
purkaminen ja rakentaminen kokonaan uudestaan - kuten joissakin
paikoissa Saksassa ja Ruotsissa on tehty - ei tunnu järkevältä
tilanteessa jossa asunnoista on pula.
Tavoitteemme oli, että tiiliverhous
kestäisi vähintään sata vuotta, mutta
heikoimmatkin osat kuten ikkunat ja parvekkeet vähintään
50 vuotta. Tämä on kuitenkin tekniikkaa. Kuten alussa
todettiin, perimmäinen tavoite on kunnostaa lähiö
niin että asukkailla on siellä parempi olla kuin
aikaisemmin. Aika näyttää, onnistuimmeko.
Bruno Erat
PhD Architect SaFa
Villa Linnais
Kilonrinne 1
02610 Espoo
FIN
tel +358-9-5915 5211
fax +358-9-5915 5252
(Säilyttävä ja ekologinen korjausrakentaminen
-seminaari 2002)
|
