|
Bruno Erat nimittää
talon ulkovaippaa ihmisen kolmanneksi ihoksi kirjassaan Ekologia,
ihminen, ympäristö. Hän kirjoittaa:
"Rakennuksen ulkovaipan
lämpöhäviöt riippuvat rakentamistavasta
ja talotyypistä. Pientalon lämpöhäviöistä
siirtyy noin 25-35 % yläpohjan, ulkoseinien umpiosien
ja alapohjan kautta. Tämä jakaantuu siten,
että noin 60 % lämpöhäviöistä
menee yläpohjan, noin 30 % ulkoseinien ja noin
10 % alapohjan kautta. Nämä prosenttimäärät
ovat tietysti riippuvaisia talon muodosta ja eri rakennusoisen
eristystasosta, rakennustyön laadusta ja detaljiratkaisuista.
Ne antavat kuitenkin kuvan talon lämpöhäviöistä
ja eri rakennusosien merkityksestä."
|
Samassa kirjassaan Erat on esittänyt
suuruusluokat myös rakennuksen koko lämpönergian
häviöiden jakautumiseksi: Ilmanvaihto 30-50 %, ikkunat
15-20 % ja em. ulkovaipan osat 30-40%. (1)
Tästä tarkastelusta
voidaan laskea, että seinärakenteen osuus koko rakennuksen
lämpöenergiahäviöistä on siis noin
10% suuruusluokkaa. Joten suuriin taloudellisiiin säästötavoitteisiin
on turha pyrkiäkään ulkoseinien eristystä
parantamalla. Viimeisimpien mittaustutkimustulosten mukaan
massiivirakenteet ovat lämpöteknisesti parempia
kuin niiden laskennallinen lämpöarvo.
Vanhassa rakennuksessa tärkeintä
onkin tarkastella rakennuksen ilmanpitävyyttä -varsinkin
seinien liitoksia alapohjan, ikkunoiden sekä yläpohjan
kanssa. Paperoimalla nämä liitoskohdat huolellisesti
voidaan rakennuksen ilmanpitävyyttä ja samalla lämpötaloutta
parantaa merkittävästi. Samalla parannetaan viihtyvyyttä.
Ennen mitään toimenpiteitä
kannattaa vanhaa taloa lämmittää kylmän
vuodenajan aikana, niin että päästää
selville sen lämpötaloudesta ja kriittisistä
kohdista. Lämpökamerakuvaus on tehokas apuväline
selvitettäessä rakennuksen vaipan lämpötaloudellista
kuntoa. Vastaavat tiedot saadaan myös lämpömittauksilla.
Helppokäyttöinen apuväline tähän
on laserlämpömittari, jolla voidaan mitata tarkasti
ja nopeasti rakenteiden sisäpintojen lämpötiloja.
Kaunista
ja kestävää, vanhojen asuinrakennusten korjausopas
-pdf tiedoston on tehyt Riitta Asikainen
Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksesta (Joensuu 2002),
hän kirjoittaa:
"Lisälämmöneristys
tai ikkunoiden vaihtaminen uusiin ei yksinään
vaikuta rakennuksen energiantarpeeseen paljoakaan,
sillä ilmanvaihto ja lämmin käyttövesi
kuluttavat noin puolet lämmitysenergiasta. Häiritsevä
vetoisuus tai jonkin rakennusosan huono kunto ovat
siis paljon parempia syitä korjaukseen kuin saavutettava
vähäinen säästö lämmityskustannuksissa."
|
Seinärakenne
Hirsiseinää ei tarvitse ottaa esiin pinkopahvikerrosten
tai ulkovuorin alta, mikäli ei ole todellista syytä
epäillä hirsiseinän vauriota. Hirsiseinän
kuntoa voidaan tutkia varsinkin ulkoapäin laudoituksen
väleistä piikkiä apuna käyttäen.
Sen lisäksi voidaan todennäköisempiä vauriokohtia
tutkia irrottamalla varovasti ulkoverhouslautaa tai listoja.
Pinkopahvi- ja tapettikerrokset
toimivat hyvin ilmansulkuna. Mikäli hirsiseinässä
ei näitä paperikerroksia enää ole jäljellä,
voidaan siihen laittaa joko pinkopahvia (saadaan säästettyä
listoitus ja smyykitys) tai huokoista kuitulevyä ilmansulkupaperin
kanssa. Sisäpuolinen lämmöneristys on hirsiseinän
lämpötalouden kannalta huonompi vaihtoehto ulkopuoliseen
lämmöneristämiseen verrattuna.
Panu Kaila korostaa kirjassaan
Talotohtori ilmanpitävyyden merkitystä:
"Tuulensuojan ajattelematon
heikentäminen on nykyajan peruskorjauksissa valitettavan
tavallinen ilmiö. VTT:n tutkimuksessa "Pientalojen
energiakorjauksia Pohjois-Suomessa" 1984 mitattiin
rakennusten ilmatiiviys ennen korjausta ja uudelleen
sen jälkeen. Tulos oli yllättävä.
Vaikka korjaajilla oli tiedossaan sekä ensin
suoritetun mittauksen tulos että vuotokohtien
sijainti, vain noin kolmasosassa tiiviys parani. Toisen
kolmanneksen tiiviys säilyi suunnilleen ennallaan
ja viimeisessä kolmanneksessa talot muuttuivat
jopa entistä hatarammiksi! Nykyrakentaja luottaa
paksuun eristeeseen kuin pässi suuriin sarviin,
eikä osaa kiinnittää tarpeeksi huomiota
talonsa tuulitakkiin. Näissä tapauksissa
eristeenä oli aina mineraalivilla, joka ilmavana
on hyvin arka tuulivirtauksille. Kun vanhat tiiviit
kerrokset samalla poistettiin seinän pinnasta,
päädyttiin monissa tapauksissa alkuperäistä
huonompaan tulokseen" (2)
|
Mikäli päädytään
pieneenkin sisäpuoliseen lisäeristykseen kannattaa
muistaa, että sekä ovien että ikkunoiden listoitukset
täytyy irrottaa ja tehdä niihin leveämmät
smyykilistat. Sama tilanne on myös ulkopuolisen lisäeristyksen
kanssa -vanhat pinnat menetetään ja tarvitaan paljon
työtä sekä uusien pintojen että listoitusten
ja smyykien sovituksissa. Paperointi kannattaa tehdä
huolellisesti nitomalla ja/tai liisteröimällä
ilmansulkupaperi sekä seinän alaosaan (esim. irroitetun
jalkalistan alle) ja kääntää paperi jatkumaan
kunnolla lattialankun tai -laudan alle. (katso myös luku
Sisäpintojen huolto
ja korjaus ).
Ulkopuolinen lisäeristys
toimii siis lämpötaloudellisesti paremmin, kuin
sisäpuolelle jäävä hirsiseinä toimii
edelleen lämpöävaraavana massana. Ulkopuolisen
lisäeristyksen haittoja ovat vanhan ulkovuoren menettäminen
ja muuttuvat mittasuhteet (lyhenevät räystäät
yms. detaljit). Ikkunat pitäisi eristystyön yhteydessä
siirtää lähemmäs uutta ulkoseinäpintaa,
sillä syvälle jäävät ikkunat pilaavat
vanhan julkisivun luonteen. Seinärakenteen lämmöneristäminen
on taloudellisesti harvoin kannattavaa.
Yläpohjarakenne
Usein vanhojen rakennusten yläpohjissa on niukasti eristekerrosta,
vaikka yläpohjarakenne onkin avainasemassa rakennuksen
lämpötaloudessa. Ullakkotila voi toimia varastona,
eikä ole haluttu puuttua sen lattiarakenteeseen, vaikka
eristekerros saataa olla vain 10-15 cm. Vanhoja eristeitä
ei tarvitse poistaa, mikäli ne ovat pysyneet kuivina.
Jos jossakin kohtaa on katto vuotanut ja eristeet ovat kastuneet
ja niissä on havaittavissa mikrobitoimintaa (väri,
haju) kannattaa tällaiset kastuneet eristeet poistaa.
Mikäli ullakolla on esim. lankuista ladottua lattiaa
kannattajien päällä, niin lattiaa koolataan
ylemmäs ja tehdään näin tilaa eristeelle.
Hyvä eristävyys yläpohjassa saavutetaan, kun
eristeen kokonaisvahvuus on noin 400-500 mm (riippuu alkuperäisen
eristeen laadusta ja kerroksen vahvuudesta). Uutena eristeenä
voidaan käyttää mitä tahansa paloturvallisuusmääräykset
täyttävää luonnonkuitueristettä.
Mikäli vanhoja eristeitä päädytään
poistamaan yläpohjasta, kannattaa ennen uutta luonnonkuitueristettä
asentaa ilmasulkupaperi. Matalan ullakkotilan osalta (räystään
läheisyydessä oleva alue) eristettä lisätään
kuitenkin sen verran, että räystäällä
ja eristetilassa jää eristeen ja kattorakenteen
väliin vähintään 100 mm.
Myös Eino Niskala suosittelee
luonnonkuitueristeen käyttöä vanhan rakennuksen
yläpohjan lisäeristämisessä:
"Vanhasta lisäeristämättömästä
sammal- tai purutäytteestä kosteus pääsee
haihtumaan helposti ullakkotilaan ja siksi tällaisissa
rakenteissa ei ole ilmannyt kovin runsaasti lahovaurioita
(katonkondenssi). Jos täyte peitetään
lisäeristeenä käytetyllä mineraalivillalla,
tilanne muuttuu. Kosteus valuu uuden eristeen läpi
täytteeseen, mutta haihtuminen vähenee niin,
että vaurio voi syntytä. Lisäeristäminen
sahanpurulla tai selluvillalla ei muuta yläpohjan
kosteustilaa yhtä paljon, koska lisäeriste
sitoo ja kuljettaa kosteutta samaan tapaan kuin vanha
täyte " (3)
|
Alapohjarakenne
Lattia tuntuu usein vanhoissa taloissa kylmältä
ja vetoisalta. Mikäli korvausilma tulee ikkunoista ja
talo lämmitetään huoneen sisänurkassa
sijaitsevalla uunilla tulee tiivis ja hyvinrakennettukin lattia
useimmiten kylmäksi ulkoseinän puolelta. Lämpöpattereiden
sijoitus ikkunoiden alle tai korvausilman esilämmitys
ja johtaminen keskemmälle huonetta auttavat tähän
asiaan.
Alapohjan ja seinän liittymäkohtien
tai alapohjan ja muurin liittymäkohtien tiiveys ovat
yleisimmät ongelmakohdat, mikäli lattia tuntuu kylmältä.
(katso myös Sisäpintojen
huolto ja korjaus).
Tuulettuvaa alapohjaa voi tilkitä
ja tiivistää ja lisäeristääkin alakautta,
mikäli ryömintätilan korkeus on työskentelyyn
riittävä. Eristeenä kannattaa käyttää
luonnonkuitueristeitä (esim. levymäinen puukuitueriste
tai kuitulevy). Tuulensuojaan ja seinän liittymäkohtien
detaljeihin kannattaa alapohjan alapinnassakin kiinnittää
huomiota (ehjä paperointi pysty- ja vaakatason kulman
ympäri).
Alapohjassa on syytä tarkkailla
jyrsijöiden jälkiä. Jyrsijät rei'ittävät
tuulensuojalevyn melko helposti -varsinkin jos rakenteissa
on sopivia jalansioja. Puu kestää paremmin, mutta
hiiret eivät tarvitse kuin noin 9 mm raon päästäkseen
pujottautumaan sisään rakenteeseen. Joten lisäeristystä
tehdessä kannattaa käyttää jyrsijäsuojaksi
metalliverkkoa. Varsinkin läpiviennit on syytä toteuttaa
huolellisesti. Jyrsijöiden aiheuttamat ilmavuodot rakenteissa
ovat suuri riski varsinkin levymäisiä ja holvaavia
eristeitä käytettäessä. Jyrsijät
pyrkivät kohti lämpöä, joten viemäriputken
läpivienti on varsin houkutteleva ja usein helppokin
reitti tulla sisälle asti.
lähteet:
- Ekologia ihminen ympäristö; Bruno Erat; Jyväskylä
1994
- Talotohtori rakentajan pikkujättiläinen; Panu
Kaila, Porvoo 2000
- Puutalon korjaus; Eino Niskala, Rakentajan kustannus 1999
Sivu tullee vielä täydentymään...
|
