Outi Palttala-Heiskala, Arkinor Oy

Ulkomaalaus -puujulkisivu

Maalauksesta yleensä ja myös perinteisten luonnonmukaisten maalien valmistuksesta ja käytöstä on olemassa hyvää kirjallisuutta. Kirjallisuuslista on tämän artikkelin lopussa.

Keittomaalin historia Suomessa
Puujulkisivujen maalaus on yleistynyt vähitellen Suomessa alkaen tiilipintoja jäljittelevällä punamullan käytöllä arvokkaimmissa rakennuksissa 1500-luvun lopulta lähtien (Yläneen kartano 1591). Vielä koko 1600 luvun puutalojen maalaus oli harvinaista. Vielä 1747 Turun talot määrättiin kuninkaan vierailun takia maalattaviksi punamullalla katujulkisivujen puolelta. Ikkunakehykset ja listat maalattiin kalliimmalla öljymaalilla, kimröökin harmaalla, vihertävällä umbranharmaalla tai keltamullan keltaisella. Suomessa maalaistalojen punamultaus alkoi vasta 1800-luvulla vallitsevan sääty-yhteiskunnan vuoksi. Kaila kirjoittaakin: "Vasta kun säätyläiset siirtyivät keltaiseen väriin, saattoivat talonpojat vapaasti sivellä omat talonsa punaisiksi. Kartanoiden 1700-luvun väriskaalaa ei hyväksytty 1800-luvulla sellaisenaan, vaan listojen väriksi tuli empiren valkoinen. Tämä ulkomaalauksen leiväminen yhä syrjäisemmille seuduille jatkui aina 1950-luvulle saakka, ja aina tuli punamulta ensimmäisenä käyttöön." (1)

Pellavaöljymaalin ja värien historiaa Suomessa
Pellavaöljymaalin käyttö alkoi samoihin aikoihin, kun tärkeimpien rakennusten hirsijulkisivuja alettiin laudoittaa. Hirsipintaa ei ole siis pellavaöljymaalilla maalattu. Ensimmäisiä laudoitettuja puujulksivuja maalattiin vaaleilla väreillä keltaisella, valkoisella, siniharmaalla ja punaisella 1700-luvun lopulla. 1800-luvun alkupuolikkaalla empiren laudoitus ja keltainen öljymaali vaalein listoin jäljittelivät kalkkimaalilla maalattua kivitaloa. 1800- luvun puolivälissä Suomeen tullut Sveitsiläistyyli pyrki eroon jäljittelystä ja otti käyttöön vernissauksen ja erilaiset kuultavat öljysävyt. Sveitsiläistyylin aikana valtasuuntauksena oli kuitenkin Uusrenesanssin peittävät öljymaalit päävärinään tumma keltainen ruskein tai punaisin listoin. Tummat listat saivat suosiota varsinkin 1880-luvulla Nikkarityylin kaudella. Maapigmentit punamulta, vihreä ja ruskea umbra sekä keltamulta olivat edullisia hinnaltaan samoin kuin siniharmaa nokimusta eli kimrööki. Valkoinen pigmentti oli kestävää lyijyvalkoista. 1800-luvun lopussa värit yksinkertaistuivat puhdistuivat ja valkoinen listoitus palasi samoin kuin punamulta palautettiin vanhoihin rakennuksiin. 1900-luvun alun klasissismissa palattiin puutaloissa yksinkertaisiin lämpimiin maaväreihin ja valkoisiin listoihin. Josta 1930-luvulle tultaessa oli siirrytty hyvin vaaleisiin väreihin, jotka pysyivätkin vallitsevina aina maalitehtaiden maalikarttojen aikakauteen siirtymiseen asti 60-luvulla.(1)

Värityksen valinta

"Rakennuksen väriksi on varminta valita joko rakennuksen arkkitehtuuriin kuuluva alkuperäinen väritys, tai olemassaoleva, totuttu väri, jos se sopii talon arkkitehtuuriin ja ympäristöön. Värityksen muuttaminen voi vaatia rakennusviranomaisen luvan.--- On hyvä käydä katsomassa halutulla säyvllä maalattuja taloja lähiseudulla tai tehdä koemaalaus pienelle alueelle." Toteaa Panu Kaila. (2)

Väritystä voi tutkia raaputtamalla väripintaa julkisivun eri kohdista. Kraaterimaisesti hiomalla saadaan kaikki värikerrokset esiin. Kannattaa valita säältä ja auringon paahteelta suojassa olleita kohtia värikraatereiden sijainneiksi, jottei vain vahingossa osuta tutkimaan julkisivua paikan kohdalta. Näytteitä voidaan tutkia erilaisten suurentavien linssien avulla. Värinäytteitä voidaan myös analysoida laboratorioanalyysilla. Maalinäytteet kannattaa tallentaa talon seuraavalle huoltajalle. (3)

Aidot vanhat pigmentit, maapigmentit, oksidit ja metallivärit vanhenevat kauniisti ja sopivat vanhaan rakennuskantaan. (2)

Maalityypin valinta

Vanha maalityyppi
Jotta huolto- tai uudelleen maalauksessa päästään hyvään lopputulokseen, pitää vanha maalityyppi tuntea. Vanhan maalityypin tunnistaminen sen ulkonäköä arvioimalla voi joissain tapauksissa olla vaikeaa, mutta tässä Panu Kailan antamia vinkkejä asiaan: " Keittomaali vanhenee pölyyntymällä -vain paksusti sivelty keittomaali voi hilseillä pieninä murusina. Öljyiselle pohjalle levitetty keittomaali hilseilee heti uutena suurempina laikkuina. Öljymaali hlalkeilee ensin tiehin viiruin laudan poikkisuuntaan. Sitten tulevat pituussuuntaiset halkeamat, ja seinään kehittyyy pienten ruutujen verkko (krokotiilipinta). Seinästä irrotetut maalinpalat ovat hauraita. Vanha öljymaali liituaa voimakkaasti, joskus niin paljon ettei halkeamia voi erottaa. Hyvin vanha maalipinta on pölyyntynyt ja muistuttaa keittomaalilla maalattua pintaa. --- Kostealle puulle sivelty öljymaali kääritytyy uutena irti lateksia muistuttavasti. Öljymaalikalvoon voi muodostua kuplia, varsinkin eteläsivulla. Öljymaalin tunnistaa myös siitä, että paksut kerrokset kuten valumapisarat rypistyvät." (3) Alkydiöljymaali muistuttaa pellavaöljymaalia, joten se voi myös rypistyä. Paremmin maalin sideaineen tunnistaakin polttokokeessa, jossa muovipitoisten maalien palaessa haju on kitkerä ja epämiellyttävä. Pellavaöljymaalin palaessa savun haju on mieto. Maalinäytteen voi lähettää tutkittavaksi laboratorioon (VTT).

Maalivaihtoehdot
Keittomaalilla maalatut julkisivut kannattaa jatkossakin maalata edullisella, helppohuoltoisella ja kauniilla keittomaalilla. Erityisesti pitää muistaa, että keittomaaliin palaaminen ei myöhemmin helposti onnistu -minkään toisen maalin päälle ei voida maalata keittomaalilla.

Myös pellavaöljymaalilla maalatun julkisivun maalityyppiä kannattaa vaalia. Yleensä vanha pellavaöljymaali on kestänyt kymmeniä vuosia ja puhdas pellaväöljymaali on siten turvallinen valinta jatkossakin, vaikka maalarimestari Kalevi Järvinen toteaakin seuraavasti kirjassaan Puurakennusten ulkomaalaus: "perinteistä öljymaalia ei valmista mikään maalitehdas, vaikka mainoksista helposti sen kuvan saakin." Erityisesti Järvinen pitää öljymaalin hiushalkeamien muodostumista vain lyijyvalkoista sisältävän pellavaöljymaalin ominaisuutena ja on sitä mieltä etteivät nykyiset öljymaalit hengitä. Järvinen epäilee myös maalien sivelykelpoisena säilymiseksi käytettyjen lisäaineiden heikentävän tehdasmaalien laatua. Pellavaöljymaalin voi edelleen sekoittaa työmaalla, kuten maalarit ovat ennenkin tehneet, jos epäilee tehdasmaalien laatua. Tärkeintä tehdasmaalia valittaessa on kuitenkin varmistua siitä mitä ainesosia maali todellisuudessa sisältää. Pellavaöljymaalin nimellä on myyty jopa vesiohenteisia maaleja.

Mikäli rakennus on maalattu alkydiöljymaalilla tai lateksi-/akrylaattimaalilla, saattaa petroliöljymaali olla hyvä ratkaisu. Vaikka petrooliöljymaalilla on monia hyviä puolia, on senkin käytössä tullut joissain kohteissa ongelmia.

Keittomaalilla maalaaminen
Keittomaalin voi valmistaa itse tai ostaa valmiina maalina. Keittomaalilla voi maalata aikaisemmin keittomaalilla maalattua tai maalaamatonta puuta tai aikaisemmin rauta- tai kuparivihtrillillä käsiteltyä puuta. Sahalaudassa maali pysyy paremmin kuin höyläpinnassa, jonka pitäisikin antaa vanhentua ennen maalausta pari vuotta. Maalarimestari Kalevi Järvinen toteaa keittomaalin ongelmalliseksi seuraavissa tapauksissa:

1. "Keittomaalia ei suositella rakennusten yläosiin, mikäli seinien alaosat ovat vaaleita tiili- tai rappauspintoja. Keittomaalista alkaa sen vanhetessa irrota pigmenttiä, joka värittää alla olevan pinnan.
2. Keittomaalit eivät sovellu öljy-, muovi-, yms. maali- ja puunsuoja-aineilla käsiteltyjen pintojen uusintamaalaukseen.
3. Maalinpoistoaineilla käsitellyillä puupinnoilla keittomaalaus onnistuu vain harvoin.
4. Painekyllästettyä puuta maalatessa epäonnistumisen vaara on ilmeinen.
5. Muutaman vuoden kulutta maalaamisesta pigmentti alkaa irrota ja pinnasta tarttuu kosketettaessa väriä.
6. Päinvastaisista uskomuksista huolimatta alustasta on ennen maalausta poistettava nukkaantunut pinta ja leväkasvillisuus.
7. Uusintamaalauksessa syntyy ongelmia, jos vanhan keittomaalin valmistuksessa oli käytetty perinteistä poikkeaviva lisäaineita tai liikaa maaliöljyä."(4)

Vastapainona Järvisen kriittisemmälle suhtautumiselle keittomaaliin on Museoviraston Restaurointikortti keittomaalista: " Keitomaali on taloudellisin ja helpoimmin uusittava ulkomaali, luultavasti myös pitkäikäisin. Keittomaali ei koskaan aiheuta ongelmia uusintamaalauksen yhteydessä! Se on suomalaiseen maisemaaan erinomaisesti sopiava ja myös historiallisesti aito. Keittomaali ei aseta suuria vaatimuksia maalausalustalle eikä maalaustyölle -punamultamaalaus ei juuri epäonnistu." (5)

Museoviraston Restaurointikortti antaa punamultakeittomaalille seuraavan reseptin:

Keittomaaliresepti 200 litran tynnyrille
150 litraa vettä (130 l tynnyriin kuumenemaan 20 ämpäreihin jauhoja varten)
6 kiloa rautasulfaattia
12kiloa hienoja ruisjauhoja (jauhot sekoitetaan ensin kylmään veteen, sitten kiehuvaan)
keitetään 2-3 tuntia koko ajan sekoittaen
25 kiloa punamultaa, varotaan kuohumista ja annetaan hautua vielä sekoittaen
(5 litraa vernissaa tarvittaessa -lisätään ennen punamultaa)
(200 grammaa suolaa auttaa maalia säilymään noin 1-2 viikkoa)
keittomaalin menekki on riippuvainen alustasta (rosoinen hirsiseinä vie jopa 0,5-1 litraa maalia neliölle sahapintaa maalaa litralla noin 5 neliötä) (5)

Ennen maalausta vanha maalipinta harjataan puhtaaksi iroavasta maalista ja liasta. sekä puun nukkaantunut pinta harjatan esim. teräsharjalla. Maalisävyksi kannattaa valita sama sävy millä julkisivu on ennenkin maalattu (suojaiselta puolelta räystäänalta löytyy parhaiten oikea sävymalli). Järvinen antaa maalausohjeita keittomaalin maalaukseen: "Keittomaali levitetään pintaan maalausharjalla puun syiden suuntaisesti. Työvälineeksi soveltuu mikä tahansa paksu maalausharja. Maalia sivellään runsaasti, kuitenkin niin, ettei se valu. --- Hirsiseinä maalataan muutaman hirren levuisenä työtaakina yhtäjaksoisesti nurkasta nurkkaan. Pystyvuorattu lautaseinä maalataan muutaman laudan levyisenä taakina ylhäältä alas. Mikäli työtaaki otetaan liian leveäksi ja sauma pääsee kuivumaan, muodostuu kuivuneen työsauman kohtaan näkyvä paksumpi kohta. Saumakohdassa olevan maalikerroksen vahvuus korostuu maalin kuluessa pois, ja kohta erottuu selkeästi vanhassa seinäpinnassa. Maalausastiassa olevaa maalia on sekoitettava työn aikana, eikä astiasta saa käyttää kaikkea maalia samall kertaa. Sekoittamisesta huolimatta maali sakkautuu. Sakkautunut loppumali kaadetaan keittoastiaan ja keittoastia sekoitetaan hyvin ennen uudelleen täyttämistä. Ihanteellinen sää on pilvipouta. Aurinkoisella ilmalla maalataan varjon puolella, joko auringon edellä kiirehtien tai perässä laiskotellen." (4)

Vanhojen maalaamattomien puupintojen nukkakerros poistetaan harjaamalla. Valunut pihka rapsutetaan pois -maalataan sitten uutta tai vanhaa laudoitusta. Muuten maalataan vastaavasti kuin edellä kuvattu uusintamaalauskin.(4)

Öljymaali ja sillä maalaaminen
Pellavaöljymaalin voi tehdä itsekin varsinkin jos epäilee valmiiden maalien laatua. Restaurointikortissa öljymaalin suhteiksi annetaan :

"10 litraan valmista öljymaalia tarvitaan noin 7 litraa vernissaa sekä 3-5 kg maalijauheita (pigmenttejä ja täyteaineita, kuten liitua)." Pigmentit sekoitetaan ensin puoleen vernissamäärästä. Sitten kun kaikki pigmentti on sekoittunut hyvin lisätään vernissaa kunnes saavutetaan sopiva maalattavuus. "Pohjamaalista tehdään ohuempaa lisäämällä 15-30% enemmän vernissaa kun paksummaksi jäävän, valmiiksimaalaukseen tarkoitettuun maaliin.--- Vaaleita värejä varten tehdään ensin valkoista maalia (pigmenttinä titaaninvalkoinen, joka on titaanioksidin, sinkkioksidin ja liidun seos), ja tätä sävytetään sitten halutuilla värillisillä pigmenteillä. Kukin näistä sekoiteaan erikseen omassa astiassaan, ja listään sitten valkoiseen maaliin. Koska väripigmentit liukenevat toisinaan vaikeasti, on nen parasta sekoittaa nesteeseen, joka on puoliksi vernissaa ja puoliksi tärpättiä. ---Pigmentit on sekoitettava vähintään vuorokautta ennen käyttöä, jotta ne ehtisivät liueta kunnolla."(2)

Talotohtori kirjassaan Panu Kaila arvioi pellavaöljymaalin seossuhteita seuraavasti:

"10 litraan pohjamaalia tarvitaan 9 litraa vernissaa ja noin 5 kiloa sinkkivalkoista, 10 litraan välimaalia 9 litraa vernissa ja 6 kiloa pigmenttiä sekä 10 litraan valmista maalia 8 litraa vernissaa ja 7 kiloa maalijauheita." (3)

Vaaleat värit Kaila esittää sekoitettavaksi titaanivalkoiseen maalipohjaan, jolloin vaaleissa väreissä sävypigmenttiä kuluu noin parisataa grammaa 10 litraa kohti. Mikäli valmistetaan tummempaa ja voimakkaamman väristä maalia jätetään osa valkoisesta pois ja korvataan väripigmentillä. Oikein tummat värit valmistetaan suoraan väripigmenttiin, jota sitten vaalennetaan sinkkivalkoisella ja liidulla (2:1). Värien sävytys vaatii tottumusta, mutta sitä voi helposti harjoitella Kailan esittämällä paperimukiperiaatteella, jossa tippaan öljyä sekoitetaan lusikallinen pigmenttiä. Mukit ovat halpoja ja lusikan saa puhdistettua helposti, joten näin voidaan testata lukuisia värivaihtoehtoja maalaamalla koelautoja eri sävyillä. Maalin vahvuudesta Kaila toteaa: " Muista, että sinkkivalkoisen pohjamaalin tulee olla ohutta ja puuhun imeytyvää eikä peittävää. Välimaalikin saa olla aika juoksevaa. Valmiiksimaalauksessakaan ei pitäisi käyttää niin paksua maalia, että se peittää pohjan vaikka kertasivelynä. Paksu maalikerros alkaa valua ennen kuin se ehtii kuivua ja rypistyy kuivuessaan."(3)

Kalevi Järvinen puolestaan esittää pohjamaalin valmistusohjeen 1940-50-luvuilta:

" 1,0 osaa vernissaa
noin 0,8 osaa sinkkivalkoista (sinkkioksidia)
sikkatiivia 2,5 %
puutärpättiä 15 %"(4)

Järvinen toteaa, ettei kuivikkeena käytettävä sikkatiivi ole välttämätöntä, mikäli maaliöljy ja sinkkivalkoinen ovat hyvälaatuisia. Pohjamaalaus tehdään hyvin ohuena ja sitä käytetään esim ikkunoiden ja höylätyn laudan pohjamaalauksessa. Pohjamaalin kuivumisaika on Järvisen mukaan vähintään 2-3 vrk mutta korkeintaan yksi kuukausi (sinkkivalkoinen kovettuu vähitellen).(4)

Järvinen esittää pintamaalin valmistusohjeen:

"1,0 osaa vernissaa
noin 1,3 osaa titaanivalkoista ja 0,3 osaa sinkkivalkoista (sinkkioksidia
sikkatiivia noin 2,5 %" (4)

Järvisen mukaan pohja- ja välimaalauksissa maaliin lisätään puutärpättiä noin 15%. Valmiiksimaalauksessa sitä ei kuitenkaan saa käyttää, vaan maalia ohennetaan tarvittaessa vernissalla. Järvinen pitää lyijyvalkoista pigmenttiä avainasemassa vanhojen öljymaalien laadussa.

Maalausohjeet
Järvisen maalausohjeet vanhoille öljy- tai alkydiöljymaalilla maalatuille pinnoille, joissa esiintyy alueellisia ja paikoittaisia maalausvaurioita: "Vanha irotava maalikerros ja pehmentynyt puupinta poistetaan hiomalla. Kohdat, joissa ei ole vanhaa maalia, pohjamaalataan ohennetulla öljymaalilla. Valmiiksimaalaus öljymaalilla." Järvinen ei pidä seinän maalaamista kahteen kertaan tarpeellisena, mikäli ei tehdä suurta värimuutosta. Vahvat maalikeerrokset eivät lisää kestävyyttä. "Vanhoilta pinnoilta, joiden maali on herkästi kuoriutuvaa, poistetaan kaikki maalikerrokset ennen uudelleenmaalausta. Muovimaaleilla maalattujen pintojen uusintamaalaukseen öljymaali soveltuu huonosti. Uudet sahalautapinnat: pihkavalumat poistetaan. Pohjamaalaukseen käytetään ohennettua öljymaalia (lisätty vernissaa noin 15%). Valmiiksimaalaus öljymaalilla. Uudet höylälautapinnat: Pinta karhennetaan hiomalla, mikäli laudat ovat liian uusia. Liian uuden laudan tunnistaa sileydestä ja kiillosta. Pohjamaalaus tehdään ohennetulla öljymaalilla (lisätty vernissaa noin 15%). Valmiiksimaalaus öljymaalilla" Järvinen täydentää. (4)

Panu Kaila antaa tarkkoja ohjeita myös maalausvälineistä. Öljymaalilla maalaamiseen sopii hyvin rengassivellin ja rajauksiin litteä tasoittaja. Myös halpoja siveltimiä voi käyttää, kun esim. turvottaa sitä ensin vesiastiassa -tämä vähentää harjasten irtoamista. Sivellintä ei kannata uittaa maalissa, vaan ainoastan kastaa sen kärki maaliin. Pellavaöljymaalilla maalattaessa ei liiaksi voi painottaa ohuita maalikerroksia, varsinkaan pohjamaalia maalattaessa. Pellavaöljystä ja vernissasta voi valmistaa perinteistä kittiä, jota on käytetty paitsi ikkunoiden lasituksessa, myös rakojen kittauksessa. Kittaus tehdään aina pohjamaalin päälle, ei koskaan suoraan puuhun. Välimaalaus ei aina ole tarpeellinen. Se tehdään 15-30% vernissalla ohennetulla öljymaalilla. Maalauksen on kuivuttava niin kauan, että peukalolla maalipintaa painaen ja samalla kiertäen maali pysyy paikoillaan rypistymättä. Valmiiksimaalaus tehdään ohentamattomalla öljymaalilla, mutta edelleen sivellään ohueksi kerrokseksi sivelemällä maali ensin laudan suuntaan, sitten poikittain ja vielä lopuksi kevyesti laudan suuntaan. (4)

Ohuiden maalikerrosten lisäksi on öljymaalauksen onnistumiseksi varmistuttava maalattavan puun kuivuudesta. Puu ei saa olla koskaan 17% kosteampaa, mitä kuivempi puu maalattaessa on sen parempi. Myös alemman maalikerroksen kuivuus on välttämätöntä.

Lyijyvalkoinen pigmentti toimi aikoinaan tehokkaana homeenestoaineena. Nykyisin varsinkin Etelä-Suomen ilmastossa öljymaalinkin homehtuminen on riski. Sitä voidaan vähentää lisäaineilla (formaliini, natriumbentsoaatti). Myös pigmentillä on vaikutusta okra homehtuu herkimmin ja vihreät ja siniset tuskin koskaan (perinteiset pigmentit).

Petroliöljymaali
Kalevi Järvinen pitää petroliöljymaalia yhtenä perinnemaalista ja suosittelee sitä kaikenlaisille alustoille, sillä se tarttuu jopa muovimaalikalvon päälle. Muina maalin etuina hän esittää sen valmistuksen ja maalauksen helppoutta (yksi maalauskerta riittää ja maalia on helppo sivellä) ja maali on pitkäikäinen. Petroliöljymaalia on käytetty 1900-luvun alusta lähtien. (4)
Kalevi Järvisen petroliöljymaalin valmistusohjeita uusille pinnoille ja vanhojen öljymaalilla maalattujen sekä lakydi- ja öljysideainesiin perustuvilla puunsuoja-aineilla käsiteltyjen puupintojen uusintakäsittelyyn: "7,5 osaa vernissaa, 2,5 osaa valopetrolia ja yhteen litraan nestettä väripigmenttejä 1,4-1,8 kg." Mikäli maalataan muovisideaineisen maalin päälle voidaan öljyn ja petrolin suhdetta muuttaa 6,5 osaksi vernissaa ja 3,5 osaa petrolia. Järvinen antaa vielä kolmannen version, missä on mukana myös korkeammassa lämpötilassa hapettomasti keitettyä pellavaöljyä (standöljy): 1 osa vernissaa, 1 osa standöljyä, 1 osa valopetrolia ja 1,4-1,8 kg pigmenttejä.(4)

Järvinen antaa maalausohjeen: "Maalia sivellään pintaan painaen sivelllintä niin, että huokoset ja halkeamat täyttyvät. Tämän jälkeen pintaan sivellään lisää maalia, hieman vahvemmin kuin tavallista öljymaalia käytettäessä." Pohjatyöt ovat vastaavat kuin öljymaalilla maalattaessa. (4)

1. Talo kautta aikojen Julkisivujen historia; Panu Kaila (Pietarila, Tomminen), Helsinki 1987
   
2. Restaurointikortisto; Öljymaali, Museovirasto, 1993
3. Talotohtori, Panu Kaila, Porvoo 2000
4. Puurakennusten ulkomaalaus, Kalevi Järvinen, Hämeenlinna 2000

5. Restaurointikortisto; Keittomaali, Museovirasto, 1993

Vanhan Rauman korjausrakentamiskeskuksen sivuilta löytyy myös maaliasiaa http://www.oldrauma.fi/tammela7.html

Turun maakuntamuseon sivuilta löytyy myös maalausohjeita http://www.turku.fi/museo/antikorj.htm

Ylen Ekoisti arkistosta löytyy Panu Kailan maalausvinkkejä sekä ulko- että sisämaalaukseen http://www.yle.fi/ekoisti/panu.htm

Talotorin linkkilistalla on perinteisiä maaleja valmistavien yritysten www-osoitteita, joista löytyy tietoa tuotteista