|
Lattiat
Lankkulattiat
Lankkulattia on leveistä (6"-12") ja vahvoista
(11/2"-21/2") lankuista useimmiten tapittamalla
tehty puulattia. Lattialankut voivat olla kuusta tai mäntyä
harvoin haapaa. Mikäli talon lankkulattiat ovat vielä
jäljellä ja ne ovat säästyneet voimakkaalta
hiomiselta, niin ne tulisi nytkin käsitellä mahdollisimman
pienin toimenpitein.
Lattian
vetoisuus
Mikäli lattia on kuitenkin haittaavan vetoinen, lattialankut
voidaan varovasti irrottaa paikaltaan ulkoseinien reunoilta
tai tarvittaessa vaikka koko huoneesta, jolloin lankut tulee
numeroida nostovaiheessa huolellisesti. Vedon kannalta tärkein
kohta on lattian ja seinän liittymäkohta sekä
lattian ja muurin (uunin perustus) liittymäalue. Useimmiten
lämpövuodot johtuvat ilman virtauksen mahdollistavista
raoista enemmän kuin lämmöneristeen määrästä
tai laadusta. Siksi hirsiseinän ja lattiarakenteen (alapohjan)
paperointi ilmanpitäväksi on ensimmäinen toimenpide.
Kun seinänvieren eriste otetaan näkyviin. Sitä
voi myös samassa yhteydessä lisätä ja
joskus jopa osittain vaihtaa (mikäli vanha eriste on
esim. lähinnä maata, voidaan eristekerroksen yläosa
ulkoseinän viereltä, noin 1/2 metrin leveyiseltä
vyöhykkeeltä, vaihtaa luonnonkuitueristeeseen).
Koko alapohjarakenteen eristeen vaihto on harvoin järkevää.
Sammalet ja turpeet ovat ominaisuuksiltaan (esim. kosteuskapasiteetti)
hyviä eristeitä.
Lankkulattian
irrotus ja takaisin asennus
Lankkujen irrotus voidaan joutua tekemään, mikäli
lattian eriste on pahasti painunut tai esim. vesivaurion tai
jyrsijöiden saastuttama. Lattialistat irroitetaan varovasti
kiilaamalla ja merkitään takaisinasennuksen helpottamiseksi.
Ulkoseinän vierellä sijaitsevista lankuista valitaan
ensimmäiseksi nostettavaksi se, minkä päätellään
olevan viimeiseksi asennetun. Yleensä lattialankut on
kiinnitetty tapittamalla toisiinsa, mutta viimeinen lankku
on kiilattu paikoilleen. Mikäli lankkujen irrottaminen
kiilaamalla onnistuu tappeja rikkomatta, niin tapit jätetään
paikoilleen (lattian purkamiseen paras ajankohta voisi olla
lämmityskausi, jolloin lankut ovat kuivimmillaan). Lankut
numeroidaan järjestelmällisesti ja numeroinnin periaate
kirjataan ylös esim. huoneen pohjakuvaan. Tarvittavat
paperoinnit ja eristetyöt tehdään sekä
mahdolliset sähköputkitukset ja muut putkivedot
(katso kohta tekniikka). Lattialankkujen reunat puhdistetaan
kaapimalla ja lankut asennetaan takaisin paikoilleen numerojärjestyksessä.
Tarvittaessa lankkulattiaa voidaan kiristää tiukemmaksi,
jolloin raot hieman pienevät ja lattian reunaan lisätään
tarvittava määrä uutta kuivaa ja samaa dimensiota
olevaa puuta. Raot kuitenkin kuuluvat lankkulattian luonteeseen,
eikä niistä pitäisi pyrkiäkään
kokonaan eroon.
Lankkulattian
sälöt, kolot ja muhkurat
Lankkulattiassa voi olla sälöjä, jotka saattavat
aiheuttaa tikkujen saamisen vaaran. Tällaiset sälöt
voidaan veistää pois tai liimata kiinni. Kolot ja
korkeammalle jääneet oksamuhkurat sen sijaan kuuluvat
lankkulattian olemukseen, ja ne vain lisäävät
lattian arvoa.
Lankkulattian
pintakäsittely
Yleensä lankkulattiat on maalattu pellavaöljymaalilla
ja se sopiikin edelleen maalatun lattian käsittelyksi.
Aina ei kuitenkaan edes maalin uusiminen ole tarpeen. Vanhoja
lattiamaalin sävyjä tutkitaan tarvittaessa kraaterimenetelmällä,
mutta värin valinnassa voidaan päätyä
myös huonetilaan sopivaan uuteenkin sävyyn, sillä
maalatun lattian maalaaminen ei ole nytkään pysyvä
muutos. Toisaalta vanhan lattiamaalin sävyn lähelle
valittu uusi sävy säästää maalauskerroissa.
Vanha maalattu lattia pestään ja annetaan kuivua
hyvin ennen uudelleen maalausta. Myös hyvin kevyttä
käsin tehtävää hiontaa voi käyttää
vanhan maalipinnan puhdistuksessa. Pellavaöljymaali on
lattiaa maalattaessa erityisen tärkeää hieroa
ohuena kerroksena lattian pintaan. Mikäli maalikerroksesta
tulee vähänkin vahva, niin maalipinnasta tulee pehmeä
ja vaikeasti puhdistettava. Myös pellavaöljylakkamaalia
on lattiamaalina käytetty sen kovemman pinnan takia.
Käsittelemättömät
vanhat lankkulattiat ovat nykyisin hyvin harvinaisia. Niiden
huoltokäsittelyksi sopii kuuraus ja jopa lipeäpesu.
Suopakäsittely sopii lattian suojaksi, mutta myös
himmeitä vahoja tai öljyjä voi harkita. Vahoja
ja öljyä pohdittaessa on hyvä huomata, että
niiden käyttö rajoittaa jatkossa muiden pintakäsittelyvaihtoehtojen
valintaa.
Lautalattiat
Lautalattiat ovat yleistyneet vasta 1910-luvulta lähtien,
mutta syrjäyttäneet sittemmin lankkulattian lähes
täydellisesti. Lautalattia on yleensä noin 28 mm
vahvuista pontattua kapeahkoa (3"-6") lautaa. Ponttilautalattia
tehdään nykyisin yleensä männystä,
mutta aikaisemmin on käytetty myöskin kuusilautaa
ja harvoin kapeaa koivulautaa. Lautalattia on usein kiinnitetty
naulaamalla, joko piilonaulauksena pontista tai päältä
naulaamalla. Lautalattian huolto-ohjeet ovat pitkälti
samanlaiset kuin edellä kerrotun lankkulattiankin, mutta
sen kiinnitystavasta johtuen lattian irroittaminen kokonaan
on erittäin hankalaa, eikä sitä voi siksi suositella.
Mikäli lattia on haitallisen vetoinen kannattaa keskittyä
ulkoseinien reuna-alueisiin. Ja irrottaa muutama ulkoseinän
viereinen lauta varovasti paperoinnin ja reuna-auleen eristeen
tarkistamiseksi ja parantamiseksi. Lautalattiaakaan ei kannata
mennä voimallisesti hiomaan, sillä pieni kaarevuus
jokaisessa laudassa elävöittää lattian
ilmettä. Maalatun lautalattian käsittelyyn pätevät
samat asiat kuin yllä esitetyn lankkulattiankin kohdalla.
Mikäli lautalattia on lakkapintainen tai petsattu, kannattaa
vastaavia pintakäsittelyitä käyttää
edelleenkin.
Parketit
Vanhoja parkettejakin kunnostettaessa on syytä suhtautua
varovasti hiontaan. Mitä vanhempi parketti sitä
tarkempaan tulisi hionnan tarpeellisuutta pohtia ja muistaa
myös parketin kohdalla, että vanhaan taloon materiaalin
iästä kertovat kulumat kuuluvat. Parketin pintakäsittelynä
kannattaa yleensä käyttää samaa käsittelyä
kuin siinä on aiemminkin ollut.
Korkki-
ja linoleumilaatat sekä -matot
Korkki- ja linoleumilattioiden kulutuspintana on vaha. Lattiat
pestään hyvin ja vahataan ohjeen mukaan. Rikkoutunutta
lattiaa voidaan paikata haiskelemalla mahdollisimman paljon
alkuperäistä lattiamateriaalia muistuttavaa uutta
mattoa. Muovitetut korkkimatot voivat aiheuttaa liaalla tiiveydellään
ongelmia, mikä alapohjasta pääsee nousemaan
kosteutta lattiaan. Tästä syystä muovimattojen
käyttö vanhoissa rakennuksissa muodostaa myöskin
riskin.
Laattalattiat
Tiili- tai klinkkerilattioita on käytetty vähän
vanhoissa rakennuksissamme, sillä valtaosa ala- ja välipohjista
on harvoissa vanhoissa kivirakennuksissammekin toteutettu
puurakenteisina. Mikäli kuitenkin tällainen lattia
talossa on, niin siinäkin tulisi kulumaa ja ajan patinaa
kunnioittaa niin paljon, että vanhat lattiat säästetään
ja huolletaan. Ensimmäinen huoltotoimi tällekin
lattialle on huolellinen pesu. Halkeilleet saumat voidaan
avata ja saumata uudelleen. Mikäli laattoja on irronnut
ne kiinnitetään ensin paikoilleen. Mikäli laattoja
puuttuu, niin niiden paikalle voi tiedustella uusien tekemistä
vanhan mallin mukaan keraamikoilta.
Seinät ja katot
Hirsiseinä
Veistetty ja piiluttu hirsi on kaunis ja tunnelmallinen, mutta
sitä on harvoin jätetty huoneiden seinäpinnaksi.
Useimmiten huoneiden seinät peitettiin hirsitalon laskeutumisvaiheen
jälkeen. Hirsiseiniä on rapattu sileiksi savilaastilla
tai paperoitu joko sanomalehdillä tai varsinkin pinkopahvilla.
Sileään pintaan voitiin sitten tehdä koristemaalauksia
tai kiinnittää tapetteja. Rappaus ja paperointi
tiivistivät seinän myös hyvin ilmanpitäväksi.
Hirsiä ei kannatakaan ottaa esille, varsinkaan kamareista
ja saleista. Pirtti on huoneista useimmin jätetty hirsipintaiseksi.
Samoin jotkut tyylit, kuten kansallisromantiikka, ovat suosineet
hirren jättämistä näkyviin esimerkiksi
kirjastohuoneissa. Mikäli hirsi on päätetty
jättää näkyviin ja sen patinassa on kirjavuutta
esim. jonkun kalusteen tai myöhemmin tehdyn komeron kohdalla,
voidaan patinaa jäljitellä harkitusti esim. pellavaöljypetsillä,
jotta saadaan seinien häiritsevä läikikkyys
poistettua. Patina on ja sen kuuluukin olla eläväpintaista.
Hirsiseinä voidaan pestä esim. suopaliuoksella.
Roikkuvat tilkkeet painetaan tiukkaan hirren rakoihin ja mahdolliset
raot tilkitään pellavariveellä tai samalla
tilkkeellä (sammal) mitä seinässä on muutenkin
käytetty.
Pinkopahviseinä
tai -katto
Pinkopahvin käyttö on ollut yleisimmillään
1870-1950-luvuilla. Varsinaista pinkopahvia jäykempiä
seinäpahveja on valmistettu 1930-1950-luvuilla. Pinkopahvitetut
seinät ja katto muodostavat hyvän ilmansulun rakenteeseen.
Pinkopahvin arvostus on ollut heikkoa vuosien 1960-1990 välisenä
aikana. Pinkopahvi on kuitenkin kaunis ja edullinen pintamateriaali
sekä kuivien tilojen kattoihin että seiniin. Pinkopahvi
löystyy kostuessaan, joten kylmillään olevan
talon tai paikallisen vesivuodon kastelemaa pahvia ei kannata
kiristää, sillä se pingottuu kuivuessaan. Mikäli
kuiva pahvi roikkuu tai on repeytynyt sitä voidaan kiristää
ja paikata. Kiristyksestä on hyvät työohjeet
Museoviraston korjauskortissa Pinkopahvi. Pieniä repeilyjä
voidaan paikata joko sanomalehtipaperia liisteröimällä
pahvien reunojen päälle tai tekemällä
pinkopahvista paikka. Mikäli pinkopahvien päällä
on vielä säilytettävissä olevat tapetit
tulee kiristyksissä ja paikkauksissa noudattaa erityistä
malttia.
Pinkopahviseinät ovat joko
maalipintaisia (useimmiten liimamaali) tai paperitapetilla
tapetoituja. Mikäli seinät ovat ehjät ja siistit
voidaan seinät puhdistaa pölystä ja helposti
irtoavasta liasta pehmeällä harjalla tai huiskalla.
Tapetteja voi puhdistaa myös joistakin tahroista painelemalla
kevyesti tahrakohtaa tuoreen ranskanleivän taikinamaisella
sisuksella tai sinitarralla.
Pinkopahvikatot on yleensä
maalattu liimamaalilla. Vanha maalipinta puhdistetaan harjaamalla
pehmeällä harjalla. Mikäli katto on vuotanut
ja tuonut likaisia läiskiä kattoon, voi niitä
pestä varovasti kostealla rievulla ja sitten katon kuivuttua
kannattaa katto ensin pohjustaa laihalla öljymaalilla,
jonka jälkeen maalata normaalisti liimamaalilla.
Lautapaneeliseinät
ja -katot
Lautapaneeli on yleinen varsinkin kattomateriaalina. Katot
ovat olleet joko käsittelemättömiä, valkoisella
pellavaöljymaalilla (temperat) maalattuja, öljyttyjä
tai lakattuja. Useimmiten paneelikatot ovat hyvin säilyneitä
ja niiden huolloksi riittääkin monesti pelkkä
pesu. Vähimmällä työllä päästään,
kun vanha pintakäsittelytyyppi säilytetään
jatkossakin. Mikäli vanhassa paneelikatossa on tehty
paikallisia muutoksia, kuten purettu jokin sähköjohto,
niin sellaiset jäljet korjataan paikallisesti (petsaus/
puukittaus ja maalaus).
Paneeliseinät ovat olleet
yleisiä lähinnä aputilojen seinissä. Puolipaneelin
ja tapetin tai maalin raja ei juuri koskaan ole ollut seinän
puolessa välissä, vaikka nykyisin puhutaankin paljon
puolipaneelista. Vanhat nimitykset rintapaneeli ja jalkapaneeli
ovat paljon kuvaavampia seinän korkeussuuntaisen jaottelun
suhteen. Paneeliseiniä on siis ollut kuisteissa, eteistiloissa,
porrasseinissä, pesuhuoneissa ja keittiöissä.
Paneelit ovat olleet lähes aina pellavaöljymaaleilla
maalattuja. Niiden huolto on helppoa, pesu pelkästään
tai uuden maalikerroksen lisääminen paneelin ovat
usein riittäviä toimenpiteitä. Mikäli
maalipinta ei ole ehjä irrotetaan irtoava maali paneelista
kaapimalla ja mikäli jäävä maalipinta
on paksu ja terävärajainen, hiotaan maalin rajapinta
niin, ettei siihen muodostu maalauksen jälkeen varjoa.
Maalittomat tai vähämaalisemmat alueet voidaan maalata
pohjamaalilla paikallisesti ja vasta sitten koko pinta.
Listoitukset
Listat ovat tärkeä osa rakennuksen sisätilojen
jäsennyksessä. Listojen purkua paikaltaan tulisi
välttää tai tehdä se hyvin huolellisesti
kiilaamalla ja numeroida listat, jottei listoja tarvitse vaihtaa.
Joskus listojen profiilit on maalattu tukkoon paksuilla muovimaaleilla
ja niiden puhdistaminen on hyvin työlästä tai
listat on vaihdettu joskus moderneihin kapeisiin listoihin.
Tällöin voi vaihtoa harkita vanhojen listamallien
mukaan tehtyihin uusiin listoihinkin.
|
