|
Hautatervalla
tervatut paanut ovat olleet käytössä vuosisatojen
ajan. Suomessa ne ovat olleet pääasiassa kirkkojen
katemateriaali. Päreiden käyttö on ollut yleistä
Suomessa 1850-1930-luvuilla. (Historiasta lisää
Kattomuodot ja katemateriaalit-artikkelissa)
Puukatteiden käyttöä hankaloittaa
erityisesti niiden heikko paloturvallisuus. Asuinrakennuksissa
ja tulisijallisissa rakennuksissa tulisi käyttää
BROOF(t2)-luokan katetta, joka ei edistä tulipalon etenemistä.
E1
SUOMEN RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA: ssa sanotaan
paloluokitukseen kuulumattomista katteista;
"8.4.4
Luokkaan BROOF(t2) kuulumaton kate voidaan sallia erilliseen
tulisijattomaan
rakennukseen tai erityistapauksessa muuhunkin rakennukseen,
mikäli tästä ei aiheudu aluepalon vaaraa."
Puukatteille sopivimpia ovat jyrkät kattokulmat; vuoden
1946 Rakennustyöt -julkaisun mukaan päre-ja paanukatteille
sopivat kaltevuuskulmat ovat välillä 25-90 astetta.
Toisaalta Siikosen Pienviljelijän rakennusoppi antaa
paanukaton vähimmäiskaltevuudeksi 1:4 ja pärekatolle
1:6 (1).
Lautakatteet
Vettä pitävä katto saadaan, kun sekä aluslaudat
että lomalaudat tulevat tiiviisti rinnakkain (2). Lautakaton
vesitiiveys kannattaa kuitenkin varmistaa aluskatteella. Lautojen
yläpinnassa on höylätyt vesiurat. Katto kannattaa
tehdä leveähköistä 1" paksuisista
laudoista, jotka ylettyvät harjalta räystäälle
jatkamattomina (1). Lautakattoon sopivia puulajeja ovat kuusi,
sydänpuumänty sekä haapa.
LRT suosittelee jokaisen ruoteen tai orren kohdalle tehtäviä
jatkoksia (kattokulma 1:1,7-1:2,4), jolloin voidaan käyttää
edullisempaa materiaalia. Lisäksi kat on LRT:n mukaan
tuulettuvana pitkäikäisempi. Lautakaton kestoikää
pidentää merkittävästi säännöllinen
tervaus.(3).
Paanut
Paanuja voidaan tehdä perinteisesti käsityönä
halkomalla ja veistämällä, jolloin niiden syyrakenne
säilyy ehjänä ja paanuista tulee tervattuina
kestäviä. Paanut tehdään sydänpuumännystä
tai haavasta, jopa koivua ja tammea on käytetty. Paanuja
(kimpiä) valmistetaan myös sahaamalla, mutta siinä
solurakenne katkeilee ja paanut nukkaantuvat, jolloin niiden
kestoiän ei voida odottaa olevan lohkomalla tehtyjen
veroinen. Paanut sopivat parhaiten jyrkkiin kattokulmiin ja
aluskatteeksi suositellaan perinteistä tuohta (2).
Myös paanujen naulaus kannattaa tehdä perinteisillä
litteillä takonauloilla, sillä ne poikittain lyötyinä
katkaisevat puun syyt, eivätkä aiheuta sivullepäin
halkaisevaa painetta, kuten pyöreämmät lankanaulat,
joita käytettäessä kannattaakin porata naulanreikä
paanuun. Paanut kannattaa naulata yhdellä naulalla siten,
että naula sijaistee keskellä paanun näkyviin
jäävää terää (4). Paanukaton
aluslaudoitus tehdään tasaiseksi 150-200 mm levyisistä
ja 25-35 mm vahvoista laudoista. Räystäät ja
harja tehdään tiiviiksi, muualla jätetään
kapeat raot (5,6).
Antti Pihkalan (Arkkitehti SAFA, TkL) lisensiaattityöhön
-Paanu ja päre, tutkimus suomalaisista puukatteista pohjautuva
artikkeli Terva
ja korvikeaineet paanukattojen suojauksessa kertoo paanukatteen
toteutustavoista mm. seuraavasti:
"Paanukatteet on yleensä vankan koon, alustuohituksen,
lujan takonaulauksen ja toistuvan tervauksen avulla yritetty
saada hyvin pitkäikäisiksi.
Kattohuovan käyttö paanukaton yhteydessä,
löyhäsyisten sahapaanujen painekyllästys
kreosootilla ja niiden asennus tiiviisti toisiaan vasten
ovat paanukattojen yhteydessä osoittautuneet epäonnistuneimmaksi
yhdistelmäksi. Tällaisen tiiviyttä korostavan
katteen ikä voi pahimmassa tapauksessa jäädä
alle kymmenen vuoden, mutta kestoikä ei parhaimmillaankaan
voi muodostua muutamaa kymmentä vuotta pidemmäksi."
Sahaamalla tehtävistä paanuista Kaarto ja Puurunen
opastavat, että yli-ikäiset sydänpuumännyt
kaadetaan sydäntalvella ja sahataan lankuiksi loppukeväästä
hienoteräisellä sirkkelillä (tai paanujen yläpinnat
täytyy höylätä). Sahaussuunnan tulee olla
vastakkainen lankun leveillä sivuilla, ettei joka toinen
paanu olisi katolla sahapinnaltaan vastakarvaan (6). Sahatuista
paanuista Keinänen antaa mitoitusohjeita: Paanut sahataan
n. 10*45 cm:n kokoisiksi tai vähän suuremmiksi.
Ne sahataan tavallisesti 3/4":n tai 1":n laudoista
viistoon halki niin, että ne alapäästään
tulevat noin 12-15 mm paksuisiksi ja yläpäästään
noin 3-6 mm paksuisiksi. Alapäät tehdään
joko suippokärkisiksi tai pyöristetään.
Ne asetetaan suomukselle, niin että niitä tulee
kaikkialle neljä päällekäin nousun ollessa
10 cm juoksua kohti. Tällöin paanuja tulee 68 neliölle
(7).
Paanuista voi tehdä myös seinäverhousta, jolloin
limitys saa olla harvempikin.
Suomen
paanuopas: http://www.paanukatto.com/index.htm
Päreet
Pärekatto on tulenarka ja melko lyhyt ikäinen 15-25
vuotta. Toisaalta pärekatto on kaunis ja hyödyntää
paikallista sekä uusiutuvaa raaka-ainetta pienellä
energiapanostuksella. Kestävin päre saadaan silloin,
kun puun putkisolukko ei katkea. Puukko- eli veittipäreet
tehdään lohkomalla, jolloin päreiden syyt jäävät
ehjiksi. Yleisempää pärehöylä-menetelmää
käytettäessä tulee myöskin pyrkiä
solurakenteen eheyteen, tästä Mandelin antaa seuraavia
ohjeita:
" Melkoisen käyttökelpoisia päreitä
-syttymisherkkyyttäkin silmälläpitäen-
saadaan valitsemalla pärepuuksi hienosyistä, suoraa
ja oksatonta kuusi- tai mäntypuuta, jonka annamme ennen
höyläystä sitkistyä. Heti puun kaatamisen
jälkeen ei pitäisi höylätä päreitä.
Jos pärepuita joudutaan ennen käyttöä
säilyttämään kauemmin, on ne pidettävä
vedessä. Höylän terässä pitää
olla mahdollisimman loiva teroitus. Höylän kierrosluku
on säädettävä vaihdepyörällä
hitaaksi, sillä on muistettava: mitä nopeampin
höyläysliike, sitä huonompia päreitä.
Katkottaessa pärepölkkyjä erotamme oksalliset
ja kierot polttopuiksi (8)."
Höyläpäreitä on tehty myös haavasta.
Pärehöylän käyttövoimana voi olla
virtaava vesi, tuuli, polttomoottori tai traktori. Olen itse
päässyt opettelemaan päreiden tekoa Kiikan
Vähähaarassa 1980-luvun lopussa. Seuraavassa kokemuksestani
kirjoitus:
Lumen sulamisvesi ei ollut vielä ehtinyt järveen
saakka, vaan oli pysähtynyt Vähähaaran pärehöylän
padon taakse. Pato avattiin ja virtaava vesi ohjattiin pyörittämään
pärehöylän ratasta.
Päreet tehtiin valikoiduista vahäoksaisista,
suomaalla kasvaneista suorarunkoisista kuusista, jotka oli
aiemmin kevättalvella kaadettu. Ensiksi kuorimme kuusitukit
petkeleillä. Kuori lähti helposti tuoreista puista.
Sitten sahasimme niistä käsisahalla mittatikun
avulla päreen mittaisia pöllejä, päreaihioita.
Koko ajan varoimme, etteivät pölkyt käyneet
maassa ja hiekkaantuneet. Mestari oli teroittanut höylän
terän ja säästänyt sen sopivan ahnaaksi.
Varsinaisessa höyläysvaiheessa tarvittiin kolmen
hengen ryhmä: höylääjä, päreinden
höylästä ottaja ja niiden pinoon järjestäjä.
Höylääjän oli tärkeään
muistaa, sormiensa lisäksi, ettei pölliä
saanut missäään tapauksessa kääntää
kuin pituusakselinsa ympäri. Pöllin tyvipää
laitettiin kohti höylän stopparia. Jos tyvipää
oli vahvempi kuin pöllin latvapää, tasattiin
sitä ensin kannattelemalla pöllin latvapäätä
ja höyläämällä aluksi vain tyvipäätä.
Pyrkimyksenä on höylätä puun luontaiseen
lohkeamissuuntaan, näin päreistä tulee mahdollisimman
tasaisia ja ehjiä. Koska pöllimme eivät olleet
kovin paksuja, höyläsimme niistä päreitä
vain kolmelta suunnalta. Tavoitteena meillä oli, että
päreistä tulisi mahdollismman tasavahvuisia, ehjiä
ja vähänukkaisia. Ja tietysti se että jäljelle
jäävä palikka olisi kutakuinkin pieni ja
poikkileikkaukseltaan kolmio.
Höylääjän ei tarvitse käyttää
paljon voimaa työhönsä, tärkeämpää
olikin rytmittää liike höylän liikkeeseen.
Kun höylätaso liikkui oikealle, täytyi pölliä
hieman kannatella, ja kun se liikkui vasemmalle veistäen
pärettä, pölliä painettiin tasaisesti
kummastakin päästään höylätasoa
vasten.
Höylä sylki päreet toisesta päästään
ulos. Kerääjällä oli helppo tehtävä
koota ina samaan suuntaan höylätyt päreet
nippuihin. Koska emme olleet vielä höyläyksen
mestareita, meillä oli vaikeuksia erottaa kumpi pölkyn
päistä oli tyvi ja kumpi latva, varsinkin jos
pölkky oli lähes tasalevyinen. Kerääjä
tarkistikin asian taivuttamalla päreitä ja katsomalla
nukan aukeamissuuntaa. Mös päreiden pinooja tarkisti
asian, jotta päreet varmasti olisivat pinossa kaikki
samoin päin. Lopuksi kun kastoimme pärenippujen
tyvipäät punamultaan, tarkistimme vielä kerran
asian. Ja niinpä tehdessämme pärekattoa näistä
päreistä huomasimme, että vain muutama nippu
oli kastettu väärinpäin!
Helpoin vaihe pöllin tyvipään merkitsemiseen
on varmasti pöllien pätkimisvaiheessa, jolloin rungosta
erottaa kokemattomampikin asian harrastaja tyvi- ja latvapään.
Päreitä tulee säilyttää pinottuina
varjoisassa paikassa painojen alla (3).
Pärekaton tekeminen:
Päreet asennetan katolle tyvipää ylöspäin.
Mandelin antaa ohjeita päreiden mitoituksesta ja pärekaton
teosta:
"Päreet tehdään 35-40 sentin pituisiksi
4 millin paksuisiksi ja 10-15 sentin levyisiksi. Kun pärekaton
suomu on 10 senttiä, niin saamme neljä kerrosta
päällekkäin. Näin menee päreitä
neliölle noin 170 kpl ja pärenauloja noin 80 kpl.
--- Pärekaton paino on noin 40-50 kg/ neliömetri,
tiilikaton 90-110 kg (8).
Pärekaton ruodelaudoituksena voimme käyttää
pinta- ja pätkälautaa. --- Piipun ja taitteiden
kohdalta laudoitus tehdään umpinaiseksi"
(myös räystäältä)."Nämä
umpilaudoitukset samoin kuin harjalaudatkin naulaamme valmiiksi
ennen peittämisen alkamista. Muu ruodelaudoitus naulataan
kiinni sitä mukaa kuin kattoa peitetään.---
Päreet on ladottava vuoroin kumpaankin suntaan syrjittäin
noin 3 senttiä päällekkäin, päreen
syyn suunta aina räystäälle päin. Naulaa
ei pidä lyödä aivan tiukasti, jotta päreille
jää turpoamisvaraa, muussa tapauksessa se halkeaa."
Keinänen antaa tarkempia ohjeita räystään
teosta ja naulauksesta:
"Päreiden kiinnitys aloitetaan räystäältä
--- Räystäälle pannaan ainakin kaksi riviä
eli juoksua päällekkäin--- Seuraava juoksu
päreitä asetetaan samalla tavalla noin 1/3-1/4
päreen pituutta ylemmäksi., joten kattoon tulee
3 tai 4 pärekerrosta päällekkäin. Kukin
päre naulataan kahdella naulalla, toinen naula päreen
yläpäähän keskelle ja toinen peittävän
reunan keskustaan. Täten tuele kunkin päreen läpi
neljä tahi viisi naulaa.--- Naulaukseen käytetään
joko puristettuja ns. pärenauloja tai 1 1/2 ":n
lankanauloja. Harjalla voidaan päreet taivuttaa sen
molemmin puolin, jolloin ne asetetaan kahteen kerrokseen.
Parempin on kuitenkin peittää harja kahdella laudalla.---
Pärekattojen kaltevuuden tulee olla vähintään
30 astetta."
|
