LINKIT 
             
 INFO 
 



 Korjausrakentaminen 
 Uudisrakentaminen 
 Rakennusmateriaalit 

 

 

arkkitehti Lauri Rissanen - Afortek osuuskunta, Porvoo

 

RINTAMAMIESTALON KORJAUS- JA LAAJENNUSVAIHTOEHTOJA

 

   

 

Johdanto
talo Lehto 
talo Koivumäki
talo Tamminen


TALO LEHTO, PORVOON PAPPILANPELTO

Asukkaiden toiveena oli saada suihkuhuone ja ompeluhuone. Myös portaita haluttiin loiventaa. Joskus aiemmin kahdesta huoneesta yhdistetty olohuone haluttiin säilyttää sellaisenaan.

Taloa päädyttiin laajentamaan pohjoisen suuntaan. Taloa muutettiin mahdollisimman vähän kadun puolelta, muutokset tulivat sivulle ja pihan puolelle. Ilmansuuntien kannalta ratkaisu ei ole ehkä paras mahdollinen, mutta kesällä ilta-aurinko kuitenkin paistaa kuistille ja sen päällä olevalle parvekkeelle. Ajo tontille vaihdettiin länsipäädystä itäpäätyyn, jolloin edellinen jäi oleskelutilaksi.

Ompeluhuone sijoitettiin lasikuistin massaiseen laajennusosaan. Usein remontin edetessä päädytään muuttamaan kylmä lasikuisti lämpimäksi tilaksi, jolloin tuulikaappia ei taaskaan ole. Suuri lasikuisti tuulikaappina on ollut toimiva ratkaisu.

Yläkerrassa laajennettiin vain portaan lepotasoa. Myös suihku sijoitettiin ylös. Liikennettä parannettiin sulkemalla yksi ovi. Iso parveke tehtiin asukkaiden toivomusten mukaan.

 

 
< johdanto    > talo Koivumäki